Iloa ja onnea Nepalin kukkuloilla

2017/05/23
Niin paljon hyvää. Länsimaalaisiin standardeihin tottuneena on helppo täällä ollessaan nähdä vain köyhyyttä ja kärsimystä. Likaisuutta, päivittäistä taistelua, epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Tänään haluan kuitenkin keskittyä kaikkeen siihen hyvään ja kauniiseen. On tärkeää, että ymmärrämme, että asiat voivat olla hyvin, vaikkeivat ne olekaan kuten kotona. Kehityssuunta voi olla hyvä, ei mikään muutos tapahdu yhdessä yössä.

En ole missään nähnyt näin asialleen omistautuneita lääkäreitä. He työskentelevät joka päivä, ilman suuria tunnustuksia ja ilman suurta palkkaa. He ovat täällä auttamassa näitä ihmisiä, koska se on heidän kutsumuksensa. Jos on tarve, he ovat sairaalalla vuorokauden ympäri. Jos on tarve leikata, he leikkaavat. Jos tulee hätätilanne, he menevät paikalle. Ja, kun ilta koittaa, he muistavat potilaitaan rukouksissaan.

 Jotta voi ymmärtää sitä upeaa työtä, jota nämä kymmenet ihmiset täällä tekevät, on osattava katsoa menneisyyteen. Jotta voi katsoa nykyhetkeä, on muistettava, mitä on tapahtunut ennen. Jos kulttuuri on tuhansia vuosia vanha, ei voi olettaa sen peruspilareiden muuttuvan vuosikymmenessä. Vaikka kauhulla katsoinkin ensin osaston ja ihmisten hygienian tilaa, on ajatukseni näiden viikkojen aikana muuttunut.



Kun nyt tiedän, mistä on lähdetty liikkeelle, ei voi kuin ihailla näiden ihmisten sinnikkyyttä ja edistyksellisyyttä. Nykyisin me saamme sairaalalle juoksevan veden. Potilaiden ja heidän omaistensa käytössä on toimivat vessat, joita he osaavat käyttää. Vuorokauden ympäri on sairaalalla tarjolla suodatettua juomavettä kaikkien käyttöön.  Vastasyntyneet saavat vaatepaketin syntyessään. Lapsille ja synnyttäneille on sairaalavaatteet. Aikaa ja rahaa laitetaan paikallisen väestön opettamiseen. Ennaltaehkäisyn merkitys on tiedostettu. Nämä ovat suuria edistysaskeleita, eivät itsestäänselvyyksiä tai vähimmäisoletus.
Sairaalan pääjehu kertoi kohtaamisesta, joka hänellä oli kahdeksan vuotta sitten. Kahdeksan vuotta sitten hän oli kävelemässä erään kylänpäällikön kanssa joen vartta pitkin. He saapuivat kohtaan, jossa oli joentörmälle pinottuna kaksi kivikasaa. Kylänpäällikkö kertoi niiden olevan lasten hautoja. Hän kertoi, että aikaisemmin niitä kasoja siinä joentörmällä olisi ollut 150. Sataviisikymmentä kuollutta lasta. Monsuunin ja tulvan saapuessa nuo 150 kivikasaa huuhtoutuisivat pois, mutta pian niitä olisi toiset 150. Ja tuona vuonna, kahdeksan vuotta sitten, kylänpäällikkö kiitti sairaalan johtajaa siitä, että kivikasoja oli tänä vuonna vain kaksi.


Ihmiset ovat kiitollisia saamastaan hoidosta. Tosin, keskiluokkaistumisen saapuminen myös näille syrjäisille alueille on muuttanut hiukan sairaalan potilasrakennetta. Aikaisemmin hoidettiin pääasiassa hyvin köyhiä ihmisiä, nyt tänne saapuu myös hiukan paremmin toimeentulevia omine vaatimuksineen. Ihmiset haluavat röntgeniin tai ultraan, koska ajattelevat, että ne paljastavat kaiken ja toimivat myös hoitavina toimenpiteitä. Lääkkeitä saatetaan määrätä pieninä annoksina ihan vaan lumevaikutukseksi.
Iloa ja onnea pienistä asioista. Lapsen riemu, kun hän saa leikkiä. Kiinnostus ja ystävällisyys muukalaisia kohtaan. Vieraanvaraisuus. Huumori ystävien kesken. Lepohetken arvostus. Nämä ovat hienoja asioita, joista me kiireiset länsimaalaiset voisimme ottaa oppia. Arvostetaan jokaista tervettä päivää, jokaista ilon hetkeä ja jokaista uutta kohtaamista.


Täällä yhteisön merkitystä ei voi olla huomaamatta. Ja siinä on jotain, mistä me voisimme ottaa oppia. Kun perheenjäsenet pitävät huolta heikoimmistaan. Vanhuksia ei luonnollisestikaan voida laittaa mihinkään vanhainkoteihin, heidät hoidetaan kotona, jossa he saavat asua kuolemaansa asti läheistensä ympäröiminä. Sairaalassa perushoitotyön tekee omainen. Hän syöttää, käyttää vessassa, pesee, taluttaa ja tyhjentää vaikka katetripussukan.
Me olemme liian keskittyneitä omaan elämäämme ja kilpajuoksuumme muiden kanssa, että saatamme monesti unohtaa sen, mikä on elämässä tärkeintä. Jossain vaiheessa sitä istuu sen rahakasan päällä ja ihmettelee, miksi vieläkin olo on tyhjä. Silloin viimeistään voit katsoa ympärillesi ja miettiä, mitä voit tehdä jonkun toisen hyväksi tänään.


Täällä käy paljon todella taitavia länsimaalaisia lääkäreitä auttamassa. Kolme tavattuani tuntuu, että tarina on monesti hyvin samankaltainen. Ollaan opiskeltu ja luotu loistava ura. Ollaan oman alansa huippuspesialisteja. Sitten viisikymppisinä tulee tunne, että elämän pitäisi olla enemmän kuin tämä. Tällöin löytyy kutsumus vapaaehtoistyöhön. Näiltä alansa huipputekijöiltä tänne tuleminen on suuri uhraus rahallisesti. He menettävät usein monen kuukauden palkan ja joutuvat itsekustanteisesti matkaamaan monesti maailman toiselle puolelle. Mutta he palaavat. Vuosi toisensa jälkeen he löytävät itsensä täältä tekemästä työtä, jolla todella on merkitystä.


Täällä on eräs todella todella tiukka gynekologi (ei kuvassa;), joka saa minut vähän väliä kyyneliin, kun en osaa vastata hänen kysymyksiinsä. Kerran hän sanoi minulle: ”Really Anni?! Really??! If you would’ve answered to me like that in my hospital, I would’ve told you to get out of the room.”  Voin sanoa, että siinä oli lääkärinalun vaikea pitää naama peruslukemilla. Hän ei ole kuitenkaan ilkeä tai paha ja hän on kertonut minulle myös tällaisen unohtumattoman asian: ”You’re going to have great clinical skills that you’re going to use for rich and poor”. Tulee suomalainen sairaalamaailma kesällä tuntumaan varmaan aika lepsulta. :D

Onnellisuus ei vaadi paljoa, murehtiminen on paljon vaivalloisempaa!


4 kommenttia :

  1. Olipa taas ihana teksti! Tuli ihan kylmät väreet, kun tätä luki. Tsemppiä sinne tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! On ihan uskomatonta saada tällaisia kommentteja, kiitos sinulle <3

      Poista
  2. Tärkeää työtä, pitäisi itsekin muistaa useammin laittaa asiat perspektiiviin; se yksi vuoronsa väliin jättänyt bussi tai hylätty tentti ei loppupeleissä ole yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Helposti taas Suomessa asiat loksahtaa totuttuihin uomiin ja sade pilaa päivän tai autolle on liian pitkä kävelymatka :D ihan vaan tämän aamun huomioista kerätty tuo otos ;)
      Ei olekaan, elämä jatkuu ja meillä täällä vielä uskomattoman hyvänä ja helppona!

      Poista