Miten saada itsestä kaikki irti pääsykoerutistuksen lopussa?

2017/04/08
Hei vaan kaikille! Olo on tällä hetkellä suoraan sanottuna vapautunut, vähän kuin taivaissa liihottelisi, pelätty (ei siis kollektiivisesti, mutta minun puolestani ainakin) radiologian tentti taitettiin eilen ja läpipääsy taisi sieltä napsahtaa! Aikaisemmin uusimani EnHe (endokrinologia ja hematologia) palautui myös tällä viikolla ja tulokseksi tuli yllättävä kolmonen, en voisi siis olla iloisempi. Huomenissa tutkin myös oletettavasti viimeisen potilaani, joten kolmonen alkaa olla melkein paketissa, huhuh.

anatomy vintage lääkis pääsykoe

Asioiden viime tippaan jättäminen on saanut minut hyvin stressaantuneeksi, enkä ole oikein voinut odottaa tai suunnitella tulevaisuutta, tulevia harjotteluita ja Nepalin reissua. Haluankin nyt rohkaista sua käyttämään viimeisen kuukautesi hyödyksesi mahdollisimman tehokkaasti. Motivaatio saattaa hiipua, akut tarvitsisivat latausta pitkän talven jäljiltä, mutta nyt ei ole aika luovuttaa! Kuukaudessa pystytte tekemään vielä paljon tulevaisuutenne eteen, uskokaa pois.
Tuleva koe saa nyt jännittää, mutta älä anna jännityksen viedä keskittymistäsi pois tärkeistä asioista. Ajattelin jakaa nyt pari vinkkiä, jotka koin hyväksi valmistautumisen loppuvaiheessa. Kuten ehkä tiedätkin, olen onnistuneesti valmistautunut yhdenlaiseen pääsykokeeseen, lääkikseen. Uskon, että nämä vinkit sopivat kuitenkin myös muihin pääsykokeisiin valmistautuville!

anatomy vintage lääkis pääsykoe

Motivaatio on tässä hetkessä se, joka erottaa sut muista hakijoista. Ymmärrettävästi voimat alkaa ehkä olla jo lopussa eikä homma motivoi puolen vuoden jälkeen samalla lailla kuin alussa, mutta pidä sitä liekkiä yllä. Lue blogeja unelmapaikassa opiskelusta. Mieti, mihin haluaisit lähteä vaihtoon. Kuvittele mielenkiintoisia kursseja ja jännittäviä harjoitteluita. Tutustu valinnaisiin opintoihin. Katso lääkärisarjoja (toimii ehkä vain lääkikseen valmistautuessa) ja pue mielessäsi se valkoinen takki päällesi. Kun saat pidettyä sen liekin lepattavana loppuun saakka, voit olla ylpeä itsestäsi, teit parhaasi.

anatomy vintage lääkis pääsykoe

Liian pitkät päivät ja epäselvä aikataulu kuluttavat todella paljon. Se on näin loppuvaiheessa erityisen tärkeää, kun samaan aikaan tuntuu, että sekä voimat että aika loppuu ja tasapainotteleminen tämän välillä on todella stressaavaa. Nyt on viimeistään aika tehdä selvä jako työskentelyn ja vapaa-ajan välille. Pidä huoli tauoista myös lukemisen keskellä, mutta itsekuria vaaditaan, että pysyt suunnitellussa ajassa. Anna itsellesi lupa nauttia ajasta lukemisen ulkopuolella, nää ystäviä, syö hyvin tai löhöä sohvalla hyvällä omallatunnolla. Kun päivän lukemiset on tehty, ei tarvitse enää stressata siitä.
anatomy vintage lääkis pääsykoe

Uuden opiskelu kannattaa jättää vähemmälle viikkojen vähetessä, nyt on aika keskittyä kertaamiseen ja siihen, että laskeminen tulee selkäytimestä. Viikkoon voi mahduttaa aina pari uutta asiaa, mikäli niitä on vielä jäljellä, kunhan varmistat, etteivät jo opitut pääse unohtumaan. Kliseisesti kertaus todella on opintojen äiti.

Sillä ei ole mitään väliä, monettako kertaa haet nyt! Ei kannata tuijottaa tilastoja ja ajatella, että minulla ei ole mitään tsäänssiä päästä sisälle, koska haen vasta ekaa kertaa. Itse toteuttamieni gallupeiden mukaan todennäköisintä on päästä sisään sinä vuonna, kun hakee tosissaan. Ei väliä, onko se kerta ensimmäinen vai kahdestoista. Mikä tahansa tilanteesi onkaan, niin tee hommat täysillä loppuun saakka. Silloin voit ainakin olla tyytyväinen itseesi eikä tilaa jossittelulle jää.

anatomy vintage lääkis pääsykoe

Vannon harjoituskokeiden nimeen, ne ovat loistavia tilaisuuksia harjoitella ajan- ja hermojenhallintaa. Kun tilannetta on harjoitellut etukäteen, on paniikin mahdollisuus pienempi ja pystyt todella näyttämään omat taitosi. Hanki rauhallinen tila, toimi oikean koetilanteen mukaan tarkan ajan kanssa ja tee parhaasi jo siinä. Muista, että kaikkia tehtäviä ei ole tarkoitus ehtiä tekemään. Ensin helpot alta pois, sitten vaikeiden pariin. Jos tehtäväpaperiin ei ole tullut mitään kymmenessä minuutissa, siirry seuraavaan. 

anatomy vintage lääkis pääsykoe


Haluan toivoa sulle todella paljon motivaatiota ja intoa lukemiseen! Sä kyllä pystyt siihen, kunhan pidät tavoitteen kirkkaana mielessä. Joten, tsemppiä hirveesti loppurutistukseen, odotan innolla, että pääsen lukemaan niitä sisäänpääsytarinoita <3

Pikkumuistutus vielä eri somekanavista, joista pärstääni voi käydä ihailemassa. Blogi, henkilökohtainen juhlat, arki ja reissut löytyvät Facebookissainstassa, snäpissä (laameri) sekä YouTubessa.

Kuvat Pinterestistä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti