11. LUUKKU: Unelmieni matkakohteet

2016/12/12
Ihanaa joulukuista iltaa vaan kaikille! Mulle tuli eilisen postauksen jälkeen hirveä kaukokaipuu, vaikken edes käsitellyt reissausta mitenkään laajemmin. Se on se pahuksen ystäväporukka, joka on lähdössä Indonesiaan kiertämään kuukaudeksi. Tahtoo kans!



Tiedän, että rauhallisempi loma tulee nyt ihan tarpeeseen ja onhan siinäkin oma viehätyksensä, kun ei tarvitse kahden yön välein vaihtaa majapaikkaa saatika matkustaa tuntikausia vähintäänkin kyseenalaisia teitä pitkin vähintäänkin epäilyttävällä moottoriajoneuvolla. Aina päästiin perille ja aina oli katto (tai ainakin katos) pään päällä, don't get me wrong. Asia on vaan niin, että tuollaisen öyhyehkön reppureissun jälkeen, millä ei oikein ollut aikaa vaan ottaa iisisti, kun piti nähdä kokonainen maa kuukaudessa, tarvitsisi kyllä viikon löhöloman ihan vaan omassa hyvässä seurassa.
Haaveilemme Tommin kanssa maailmanympärysmatkasta, kun koulut on saatu kunnialla päätökseen. Minä tosin malttamattomana ihmisenä haluaisin kovasti alkaa jo suunnittelemaan kyseistä neljän vuoden päästä olevaa reissua. Jos minä saisin päättää, meidän matkamme kulkisi toistaan autiommalta saarelta toiselle. Ehkä ihan hyvä, että suhteessamme on veto-oikeus. 
Eilisestä kaamoshäädöstä innostuneena halusin koota unelmieni kohteet kivaksi kuvagalleriaksi, joka saa matkasopukat kuolaamaan innosta. Haaveilkaa kanssani ystävät, mutta älkää kansoittako autioita saariani ♥

Ensimmäinen matkakohteemme on mysteerinen Uusi-Kaledonia (New Caledonia), jonka löysin sattumalta instasta. Saari on Ranskalle kuuluva erityisyhteisö Australian itäpuolella (Wikipedia). Tämä on uusin löytö listalleni, mutta rakkauteni tuohon turkoosiin veteen, autoihin rantoihin ja valkoiseen hiekkaan on jo niin syvä, että tiedän haluavani sinne joku (joka) päivä.

Uusi-Kaledonia New Caledonia


Uusi-Kaledonia New CaledoniaUusi-Kaledonia New Caledonia

Uusi-Kaledonia New Caledonia
 Kuvat: Pinterest

Seuraavaksi matkaamme Australian länsipuolelle, josta löytyy toinen valkoturkoosi autio helmi, Kookossaaret (Coconut Keeling Islands). Saatatte luulla, että toistan itseäni, mutta henkeni salpautuu näistä kuvista ja jos minulla olisi yhtään enemmän rohkeutta ja vähemmän järkeä, jättäisin kaiken taakseni ja lähtisin heti. Kookossaaret on Australian hallitsema territorio Intian valtameressä (Wikipedia)


Kookossaaret Coconut Islands Keeling IslandsKookossaaret Coconut Islands Keeling IslandsKookossaaret Coconut Islands Keeling IslandsKuvat: Pinterest


Jotta homma ei mene ihan vaan päivänpaistatteluksi, pitäisi ottaa lentokone alle ja suunnata pohjoiseen. Islanti on yksi pitkäaikaisemmista unelmakohteistani eikä pelkästään hevosten takia. Siellä on niin paljon kaikkea nähtävää ja koettavaa! Oli todella vaikea valita kaikista täydellisistä kuvista tähän muutama. Jylhät vuoret, kuumat lähteet ja vaaleanpunaiset vesisuihkut, ihan 5/5.

Islanti Iceland


Islanti IcelandIslanti Iceland


Islanti Iceland


Islanti Iceland


































Kuvat: Pinterest

Sitten se ois soronoo ja pingviinejä moikkaamaan! Haaveena olisi päästä käymään Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä Kap Hornissa (Cape Horn). Mikä paikka! Karu luonto, pingviinejä, jäätä, lunta, vuorta, merta, you name it. Kyllä ihmisen pitää kerran elämässään sellainen kokea.

Kap Horn Cape Horn Chile

Kap Horn Cape Horn Chile



Kap Horn Cape Horn Chile

Kap Horn Cape Horn Chile
Kuvat: Pinterest

Siinäpä sellaiset akuuteimmat unelmat. Löytyikö omia suosikkeja tai kenties uusia kohteita? Onko kellään kenties kokemusta näistä paikoista? Olisi ihana kuulla reissutarinoita! Kun kunnolla lähtisi miettimään, niin haavelistalle pääsisivät varmaan lähestulkoon kaikki maailman maat, on tämä sen verran upea paikka! Mukavaa joulukuuta, alle kaksi viikkoa aattoon, super!

4 kommenttia :

  1. Ihania kohteita sun listalla! Oon itse lähdössä huomenna Sydneyyn joten otan kyllä ton Uuden Kaledonian tutkailuun josko siellä ehtisi piipahtamaan. Ollaan melkein kuukausi Ausseissa joten jonkun pikkuretken siinä kyllä ehtisi tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä kyllä matkakuume kohosi ihan uusiin sfääreihin tätä kootessa :D Wou, nyt on kyllä kateellinen tyttö täällä! Kuukaudessa kyllä ehtisikin varmasti ainakin yhden paratiisisaaren kiertämään ;) Upeaa reissua teille, tulee varmasti ikimuistoinen! Oletteko ekaa kertaa ausseihin suuntaamassa?

      Poista
  2. Australiasta en tiedä tarkemmin mutta Islanti todella 😍 Ja sitten tosta kap hornista tuotettava sulle pettymys (?) mutta siellä käyneenä voin sanoa että lunta ja lilluvia jäälauttoja jossa pingviinit vilkuttaa ei sieltä löydy, toi jäinen kuva taitaa olla antarktikselta. Siellä on oikeasti tollasta vihreänruskeaa niinku vikat kuvat. 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, haluaisin jo niin paljon! Toi Islanti pitää kyllä ottaa vakavaan ahrkintaan näköjään ens syksylle ;) Voiei, mun elämältä putos just pohja.... Ei kai sieltä voi olla niin pitkä matka Antarktikselle, jos tekee päiväretken sinne? Vuokraa veneen ja karauttaa paikanpäälle :)

      Poista