Tämän viikon kuulumisia

2016/09/01
Koulun alkaminen niin sanotusti täysillä on yllättävää kyllä vetäissyt mehut ihan totaalisesti. En ole aikaisemmin ollut stressaavaa tyyppiä, mutta tämä seitsemän kurssin samanaikainen päällepärähtäminen on saanut näinkin lupsakkaan tyypin kiemurtelemaan ahdistuksesta. Olen yrittänyt järkeillä, että aikaa on hyvin, varsinkin kun monet tenteistä ovat vasta keväällä ja että ystäväni kyllä muistuttavat, jos minulta meinaa jäädä jotain elämää suurempaa tekemättä. Pahoittelut supersekavista kuvista, randomotoksia viime viikkojen varsilta.


Tällä hetkellä meillä on käynnissä Potilas-lääkärisuhde hiukan taustalla, Potilaan tutkiminen täysillä, Kliininen radiologia, Kliininen kemia, Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Anestesiologia ja tehohoito ja Elinkohtainen patologia. Unohtuikohan jotain... Käyn luennoilla vaihdellen, mutta pyrin joka päivä opiskelemaan kotona jonkun kokonaisuuden ja tekemään siitä muistiinpanot, katsotaan, mihin se vie tällä kertaa. Näin alussa kouluvuotta kurssit painottuvat perusteiden ääreen ja sieltä lähdetään rakentamaan sitä kliinistä osaamista. Harkkoja meillä on edelleen se 2-4 per viikko ja sen lisäksi joitain omatoimisia omalla ajalla hoidettavia juttuja, kuten kliinisen rasituskokeen seuraaminen ja kohta alkavat oikeiden potilaiden itsenäiset tutkimiset! 
Potilaitahan meillä on tälle vuodelle se kymmenen liittyen sisätautien kurssiin, mutta noiden omatoimisten potilaiden lisäksi harkoissa ja päivystysten seuraamisessa pääsee tutkimaan potilaita ja ottamaan esimerkiksi erilaisia verinäytteitä, jos hoitajat suo.

Olin maanantaina seuraamassa POTT:iin liittyen hoitajien työvuoroa traumatologian osastolla. Koko henkilökunta oli todella ystävällistä ja otti minut muitta mutkitta mukaan toimintaansa. Aluksi hiippailin vastuuhoitajani perässä siniset helmat liehuen ja pyrin tarkkailemaan ja auttelemaan siinä missä pystyin. Ilta olisi helposti voinut mennä potilastietoja koneelta lueskellen, kun minut siihen istutettiin. Ruokatauon ja hetken peukaloiden pyörittelyn jälkeen päätin kuitenkin liittyä hoitajien mukaan katsomaan, olisiko minusta mitään hyötyä. Hetki koneella oli näköjään löystyttänyt yleensä hyvinkin avoimet kielenkantani ja pyrin omatoimisesti avustamaan potilaita, hoitajien avulla ja vastauksilla helpotettuna aina kun homma meni ylitse omien taitojen. 
Ilta oli opettavainen eikä varmasti tekisi pahaa kenellekään tulevalle lääkärille vierailla osastoilla hoitajien apuna aina silloin tällöin. Ne ovat nimittäin tilanteita, jolloin todella pääsee lähelle potilasta ja muistaa taas, miten olla ihminen ihmiselle. Sillä siitä lääkärit saavat eniten valituksia. Oli koneella. Ei huomioinut minua. Ei kuunnellut. Liian lyhyt aika. 

Tällä viikolla meillä on lisäksi ollut auskultointiharkka eli kuuntelimme  sydäntä ja palpoimme eli tunnustelimme pulssia eri kohdista kehoa. Sivuäänien erottaminen sykkeestä sinänsä oli helppoa, ainakin näissä selvissä tapauksissa, joita me kohtasimme. Mutta auta armias, kun pitäisi alkaa määrittelemään sivuäänen tyyppiä, ajoitusta, korkeutta, rakennetta ja lokaatiota! Olin ihan kujalla. Kuunteluiden jälkeen homma helpottui ja saatoin ehkä kokea minioivalluksenki! Olin niin onneissani, kun harkan lopussa tunnistin systolisen sivuäänen. Jotain kuumottavaa siinä on, kun pitäisi ryhmän edessä alkaa vastata opettajalle kysymykseen: no, mitäs kuulit. Siinä vaiheessa kaikki tuijottelevat kengänkärkiään kuin siellä olisi vähintäänkin jotain erittäin mielenkiintoista. Joku rohkea avaa pelin vastaamalla ja saa oikean vastauksen! Siinä vaiheessa itsellä pyörii vaan päässä, että mistä tuo tiesi, olisiko minunkin pitänyt tietää, missä tuo on opetettu. 
Urho on ollut jälleen kyläsillä ja olen ollut niin onnellinen ja helpottunut, kun Tommi on ottanut vastuuta karvakuonosta ja hoitaakin puolet Urkin lenkeistä! Minulla on ollut aika kiireinen viikko koulujuttujen ja ratsastuksen parissa, joten apu on ollut enemmän kuin tarpeen. 

Ja viikon tärkeimpänä antina on luonnollisesti se, että FUKSIT OVAT TÄÄLLÄ. Tänään illalla ekan illan bileissä pääsen ensi kertaa tutustumaan heihin ja olen niin innoissani! Vaikka näin kolmosella ei tulekaan enää pyörittyä niin paljoa samoissa poruikoissa ykkösten ja kakkosten kanssa, on se aina huippua saada uusia mahtavia tyyppejä aloittamaan elämänsä parasta taivalta. Teillä on varmasti edessänne elämänne parhaat vuodet, kunniasanalla. Ja ne menevät aivan liian nopeasti. Tulkaa moikkaamaan kaikki!
Tänään latasin vihdoin kuvat kännykästäni uudelle koneelleni ja samalla pääsin fiilistelemään kuluneen vuoden tapahtumia ja kaikkia rakkaita ihmisiä. Ne on sellaisia hetkiä, jotka aina arjessa unohtaa, mutta kuvat ja videot kyllä palauttavat ne todentuntuisina mieleen. Fiilistelin sitä, kuinka Kuopiossa olen saanut ihan uuden perheen. Sellaisen perheen, joka pitää toisistaan huolta, nauraa ja tekee välillä tyhmiäkin asioita yhdessä. Olen saanut perheen, jossa ei puhuta toisista pahaa selän takana (tai sitten kaikki tekee sen mun selän takana) ja jossa mun on ollut todella hyvä kasvaa tällaiseksi vähän hölmöksi, höpötteleväksi omaksi itsekseni, joka oli multa kateissa jonkun aikaa. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti