Arki, josta ei tarvitse ottaa lomaa

2016/09/08
Tää on ollu ainakin mulla semmonen tavote, jota kohti oon halunnut kulkea. Luonnollisesti elämä ei voi joka kohdassa vaan tuottaa nautintoa ja ne ikävätkin velvollisuudet on hoidettava, kun kaikista estoyrityksistä huolimatta taidan sittenkin kasvaa aikuiseksi.
Mun elämä on seikkailu. Se ei ole sellainen seikkailu, jossa tarvitsee koko ajan pelätä elämänsä puolesta ja josta sais joka päivä mitä hienoimpia insta-kuvia. Se ei ole sellainen seikkailu, josta voi päivittäin kertoa kavereille tarinoita, jotka tuo kyynelet silmiin. Se ei ole taistelu eikä se ole turtuneisuutta. 



Mulle elämä on seikkailu, koska mä en voi tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Mä voin suunnitella, voin jopa päättää, että huomenna teen näin ja se on sitten tosi siistiä. Mutta ei ne päätökset välttämättä johda mihinkään. Tänään päätin monta kertaa, että kotiin päästyäni laitan kämpän supersiistiksi ja siirrän roinat piiloon, että saan hienoja kuvia sitten. Kun tulin kotiin, sotku häiritsi silmääni, mutta minulle tuli idea ja tuli palo. Halusin kirjoittaa.
Mä voin päättää vaikka mitä ja suunnitella mun elämän vuosiaikataulun, mutta totuus on se, että joku muu on jo suunnitellut mun polun. Ja sitä polkua mä haluan kulkea, koska se vie mut niihin seikkailuihin, joita mun sydämeni haluaa. Se ajaa mua keskusteluihin, joissa en voi estää kyyneleitä tulemasta. Se ajaa mut tyttöporukkaan, jossa voidaan jutella syvällisimpiä juttuja ja sitten nauraa vedet silmissä. Se polku on tuonut mulle takaisin iloisen ja avoimen Annin, joka ei halua olla ilkeä. 
Mietin, että miksi mun polku ei vie mua maineeseen ja mammonaan. Musta ois tosi hauskaa, jos ihmiset tulis juttelemaan kadulla tai jos oikeesti joskus toteuttaisin mun huiseja ideoita. En ole kovin kärsivällinen ja pitkäjänteinen ihminen, mutta silti onnistuin viettämään kymmenen kuukautta päntäten lukion fysiikkaa, kemiaa ja bilsaa, koska mulla oli selkeä tavoite. Haluaisin kaikki heti mulle nyt klassiseen tapaan ja välillä (aina) unohdan katsoa niitä jännittäviä seikkailuita, joita polkuni minulle tarjoasi, kun olen niin kiireinen vaeltamaan kohti ultimaattista maaliani. Yhtenä päivänä se on oikeisiin töihin pääseminen, toisena maailmanympärysmatka, kolmantena lasten saanti ja niin edelleen.

Mun elämästä tekee seikkailun muut ihmiset ja niiden kohtaaminen, mutta ne ei saa määrittää mua ihmisenä. Miksi mä olisin onnellisempi kymmenen kiloa hoikempana, kun nyt jo saan olla terve ja hyvässä kunnossa. Miksi mun pitäis nyt jo osata kaikki, kun olen vasta opettelemassa. Miksi ne ikävät sanat jäävät kummittelemaan mieleen, mutta kauniit sanat on helppo ohittaa. 
Mun elämä on seikkailu, koska mä saan seurata mun unelmia ja saan kokea, että maailma on mulle avoin. Mä en oo enää 16-vuotias ja harva tulee sanomaan mulle, että sä voit tehdä mitä vaan, mutta  silti tällä hetkellä koen enemmän niin kuin koskaan ennen. Mun elämä on seikkailu, koska mä voin tuoda positiivisuutta myös muille. Mä toivon, että mun elämällä ois vaikutus sillä tavalla, että saisin tehdä hyvää ja hyödyllistä tässä elämässä. En ehkä vielä tiedä, että miten, mutta uskon, että mun polku johtaa sinne.
Mun elämä on seikkailu, koska mä tunnen. Mä nauran, itken ja innostun, reagoin tosi herkästi ja isosti. Mä toivon, että en koskaan tyydy mihinkään. Haluan sivistää, kouluttaa ja opettaa itseäni, haluan pyrkiä hyvään ja parempaan. Joskus epäonnistun, mutta se ei saa viedä yrittämisenhaluani. Joskus kynnetään niin syvällä, että ylöspääsyä ei näy. Silloin pitää opetella puhumaan ja luottamaan ystäviin. 

On vaan ihan mahtavaa, jos oppisin nyt kuuntelemaan sydäntäni. Kuuntelemaan sitä, minne mun kuuluu seuraavaksi mennä. Olisi ihan mahtavaa, jos mun arki ois seikkailu, jota ei tarvitse eikä voi aikatauluttaa. Olisi upeaa saada lisää kärsivällisyyttä ja oppia odottamaan vuoroaan. Mä haluaisin tehdä ja nähdä ja kokea kaiken. Olen tosi kiitollinen kaikesta siitä, mitä mun elämään on mahtunut jo näiden 23 vuoden aikana enkä malta odottaa, että mitä elämä vielä tuo. 
Mun elämä on kutkuttava, varpaita kipristävä, mahanpohjasta ottava, sydäntä tykyttävä, posket punastuttava seikkailu. Tai sitten eteisvärinä. 
Nyt pysähdyn kuuntelemaan itseäni ja sydäntäni enkä seikkaile vain haaveissani. Lupaan vaalia kauniita hetkiä, tuoda ihmisille iloa ja kehittää itseäni. Ja epäonnistua. Ja jatkaa yrittämistä. 

Muistakaa seikkailla!


6 kommenttia :

  1. Ihana, ihana Anni! <3 mahtavaa päästä kurkistamaan mitä siun elämään kuuluu, viime kerrasta on aika monta vuotta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Ida, kiitos! <3 No todella, ihan liian pitkä aika! Onpa hauskaa, että meillä on sama harrastus nykyisin :D Ihana kuulla susta!

      Poista
  2. Inspiroivaa kirjoitusta! :) Jospa joskus itse samoille yliopiston käytäville pääsisin saman alan opiskelijana taapertamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos se on, mitä tahdot, niin varmasti pääset! Kovaa työtä ja hermojen hallintaa, siitä se lähtee ;) Toivottavasti näen sinua siis tulevaisuudessa täällä maailman parhaassa opiskelupaikassa! Tsemppiä lukuihin :)

      Poista
  3. Ihana teksti :) Itsekin koen juuri nyt, että voin tehdä just sitä mitä haluan, vaikka näitä "palloja jalassa" onkin melko lailla :D Oikeasti hauskaa, kun tuntuu, että tästähän se elämä vasta alkoi! Kunpa tuollasen asenteen muistaisi pitää niinä harmaina ja ankeinakin päivinä... Sitä opetellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) No, mutta nepä ei onneksi kaikkea määrittäkään, enemmänhän tuo lähtee sisältä tuo fiilis! Ja sinä olet tehnyt tosi ison homman unelmiesi eteen ja olet kyllä todella onnekas, että perheesi on valmis tähän muutokseen kanssasi :) Nyt ainakin alkaa ihan uusi vaihe, joka on puolueellisesti sanottuna ihan huippu!
      Tuota pitöisi kyllä osata harjoitella jotenkin, pysähtyä ja miettiä, että mihin sitä ollaankaan menosssa seuraavaksi :)

      Poista