Hyvää kasvisruokaa metsästämässä

2016/08/14
Kaksi vannoutunutta lihansyöjää päätti pari viikkoa sitten tehdä ympäristöteon. Olimme (tai ainakin minä) miettineet tapoja muuttaa elintapojamme ympäristöystävällisemmiksi ja täten pienentää isohkoa hiilijalanjälkeämme. Olimme niitä ihmisiä, joiden mielestä ruoka ei voinut olla hyvää ilman lihaa ja sitä lihaa piti olla joka ruualla.
Törmäsin jatkuvasti kasvissyönnin ekologisuuteen, kunnes sitä ei voinut enää sivuuttaa yksinkertaisella "mutta kun liha on niin hyvää" -väitteellä. Varsinkin, kun olen keväästä asti yrittänyt oikeuttaa lihansyöntiäni, vaikka en pystyisi luultavasti eläintä ruuakseni tappamaan. 
Tutkin tilastoja ja otin asian esille parisuhteessamme eräänä rauhallisena ajomatkana. Yllätyksekseni Tommi suhtautui ehdotukseeni vähentää lihansyöntiä hyvinkin positiivisesti. Olin odottanut pitkää vääntöä, mutta ajatus lihan vähentämisestä oli käynyt hänenkin mielessä. Siinä autossa kehkeytyi sitten päätös siitä, että Kuopioon saapuessamme kotona teemme vain kala-kasvisruokaa. Koska minä olen vielä maidottomalla ja munattomalla allergiaepäilyn takia, tulee ruuasta käytännöstä lähes vegaanista. 
Emme ole tiukkoja ruokavalion suhteen emmekä liioin aio vaivata kutsujen järjestäjiä pitkillä erikoisruokavaliolistoilla, vaan vieraissa syömme, mitä tarjotaan. Koulussa voidaan syödä vapaammin ja varsinkin, kun välttämättä ei ole aina vegaanista ruokaa tarjolla, niin silloin menee maidoton ja munaton ruoka etusijalle. Mutta monesti löytyy esim. salaattipöydästä vegeproteiini. 
Tänään testailtiin ensimmäisiä kunnon kasvispöperöitä, joten ruokalistalle päätyi avokadopastaa, hummusta ja naminami-salaattia. Kaupasta haalittiin kotiin kaikkia eri papuja, joista pitäisi alkaa ihmetellä, mitä niistä syntyykään.
Nyt saa siis jakaa kaikki linkit, vinkit ja reseptit, jotka on hyviä vähän alotteleville kasviskokeille. Ollaan kyllä hyvin avoimia tyyppejä ja yleisesti tykätään ruuasta!

Hei ja hyvät ihmiset! Blogini löytyy nyt myös Facebookista, menkäähän seuraamaan :) Sivusta -> löytyy kaikki somenappulat, joilla voit meininkiäni seurata. Onko kivempaa seurata omaa instaani vai pitäisikö blogilla olla omansa, jonne tulisi enemmän siihen liittyviä kuvia? 

olympus om-D E-M10 food ruoka avokadopasta, vegetarian, kasvisruoka

olympus om-D E-M10 food ruoka avokadopasta, vegetarian, kasvisruoka
Meidän uusi katkennut basilika, jonka yritän pelastaa

5 kommenttia :

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tää kone temppuilee jotai ja poisti tuon ylemmän kommentin pöh :( mutta siiiis nyhtökaura on tosi hyvä kasvisruokavaihtoehto! Sillä on super näppärää korvata jauheliha vaikkapa lasagnesta tai muista jauheliha ruista. Myös bataattipyörykät on tän talouden vakkarit (kahvia&kasvisruokaa blogissa hyvä resepti) ja erilaiset kasvisvokit on tosi simppeleitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistäsi, noista on varmasti helppo lähteä kokoilemaan erilaisia vaitoehtoja! Tuosta nyhtökaurasta olenkin haaveillut, pitää olla vaan tosi kärppänä kun se tulee kauppoihin, muuten menee ohi suun :D käynpä kattomassa ton bloginki, kiitti!

      Poista
  3. Moi Anni! Oli kiva nähdä sut ekan illan bileissä! :) tuli sillon mieleen että mulla oli tähän postaukseen kommentti mielessä jonka oon unohtanu kirjottaa...
    En tiiä ootko huomannukin että pitää syödä riittävästi kun kasvisruoka ei aina oo niin kaloripitoista vrt esim liharuokiin.
    Tätä reseptiä suosittelen yleensä monille jotka halua siirtyä enemmän kohti kasvissyöntiä: http://www.soppa365.fi/resepti/32372/meksikon-kvinoapannu/, ja oonkin saanu kommnetteja et maistuuu! Makuaisti ei kuitenkaan ihan heti totu, joten on tosi tärkeetä löytää semmosia omasta mielestä hyviä ruokia, ja pikkuhiljaa huomaa et moni kasvisruoka mistä ei oo ennen niin pitäny onkin tosi hyvää! :) Tota respetiä voi tehä myös kvinoan sijasta esim couscousilla, on helpompi niin ja varmaan vähän halvempikin.

    Kivaa viikonloppua! T. fuksi-Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anni! Olipa tosi kiva tutustua, tästä se lähtee :) Kiva oli jutella sun kanssa! Joo, no nälkä kyllä on :D En varmaan osaa sillain kattoo tota syömistä, kun ikinä ei oo muuhun kiinnittäny huomioo ku että ei oo nälkä ja sitten vaa syö kun on :D mutta hyvä pointti, pitää alkaa oikeesti miettiä! Nytteki ku katoin jotain noita tofujuttuja mitä mulla oli mökillä grillattavana niin ei niissä ollut paljon yhtään kaloreita, huhuh :'D Okei, pitääkin laittaa korvan taakke ja ryhtyä kokeilemaan ;) kuulostaa hyvältä! Siis noloa tunnustaa, mutta mä en ollut ennen tätä kesää maistanu couscousia kun luulin etten tykkää siitä, mutta se oliki ihan superhyvää namnam! En tiiä mitä kvinoa on, mutta testaan testaan! Vaikka ensin tolla couscousilla ja sitten kvinoalla :) Kiitti Anni huipuista vinkeistä ja nähdään varmasti vielä monta kertaa :) Tsemppiä koulun alkuun hurjasti, ihanaa, että oot päässyt Kuopioon!

      Poista