Vapaaehtoisturismi - lue tämä ennen buukkausta

2017/06/15
Matkailu on trendikästä. Autiot saaret, eksoottiset eläimet ja paikallisen väestön kanssa hengailu supertrendikästä. Ja mikäs sen parempaa kuin yhdistää rantalomaan aito auttamisen halu. Tämä on johtanut viime aikoina vapaaehtoisturismin (voluntourism) kasvuun. Vapaaehtoisturismia harrastavat erityisesti nuoret aikuiset välivuosinaan, mutta toki trendi kuuluu myös muille.

Itse rakastan kaikkea erilaista, uutta, ihmeellistä ja uniikkia, joukosta erottumista. Moni lähteekin matkoiltaan etsimään juuri tällaisia ainutlaatuisia kokemuksia. Matkailuun hurahtaneena tulee eittämättä mietittyä myös niitä eettisiä ja ekologisia asioita, joihin voi reissatessaan vaikuttaa. Parilla viimeisellä kaukomatkallani ja etenkin tuolla Nepalin reissulla on ollut iso vaikutus ajatuksiini matkailusta ja valitsemiini aktiviteetteihin. Tieto monesti lisää tuskaa, mutta se on ainoa tapa kehittyä ja toimia vastuullisemmin myös maailmalla. 


Vapaaehtoisturismi eroaa ulkomailla toteutetusta vapaaehtoistyöstä muutamalla tärkeällä tavalla. Vapaaehtoisturismilla tarkoitetaan vapaaehtoisjaksoa ulkomailla, jota kuvaavat lyhyt kesto, vapaaehtoistyön yhdistäminen muuhun reissaamiseen sekä osallistujien vähäinen koulutus liittyen vapaaehtoistyön alaan. Vapaaehtoistyö ulkomailla taasen useimmiten on koulutettujen ihmisten toteuttamaa mahdollisesti useiden kuukausien mittaista työtä alueilla, joissa apua tarvitaan. Ja tällöin projektiin usein liittyy vahvasti myös paikallisen väestön kouluttaminen, jotta tärkeää työtä voidaan jatkaa myös länsimaalaisten poistuttua paikalta. 

Yleensä vapaaehtoisturismi sekä järjestöt sen takana eivät edistä paikallisen väestön ja yhteiskunnan kehitystä, vaan voivat jopa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa negatiivista vaikutusta. Sillä isolla rahalla, jonka joku länsimaalainen olisi valmis maksamaan omasta hyväntekeväisyysreissustaan maailman toiselle puolen, voitaisiin usein turvata paikallisille työtä ja tekemistä pidemmäksi ajaksi.


Kehitysmaiden orpokodeissa työskentely on yksi suosituimmista tavoista viettää vapaaehtoislomaa. Näiden nuorten, jotka haluavat työkokemusta unohtumattomasta ympäristöstä, lisääntyessä räjähdysmäisesti, on joissain maissa herätty hälyttävään ongelmaan. Paikkojen riittämättömyyden vuoksi on lapsia ostettu tai jopa siepattu köyhiltä vanhemmiltaan "orpokotien" täyttämiseksi. Lisäksi turvallisten aikuisten jatkuva vaihtuminen vapaaehtoistyöntekijöiden saadessa kaksiviikkoisensa täyteen voi johtaa turvattomuudentunteeseen sekä kehityksen häiriintymiseen. Perspektiiviä aiheeseen tarjoaa tämä loistava juttu Reilun Matkailun yhdistyksen sivuilta: http://www.reilumatkailu.fi/retkituotteena-ihmiselama/

Yksi isoista ongelmista on työpaikkojen vieminen paikallisilta. Siinä missä rakentamisessa täysin untuvikko maksaa tuhansia euroja jollekin matkanjärjestäjälle pääsystä rakentamaan kouluja syrjäisille alueille, löytyisi alueelta jo luultavasti kokeneita paikallisia rakennusmiehiä tai ainakin paljon ahkeria apupoikia, joiden kouluttaminen olisi alueen kehityksen kannalta ensisijaista.


Eläinten kanssa työskentelyyn liittyy usein myös ongelmia. Monet sanctuaryt saattavat olla olemassa vain turisteja varten ja niiden tekemä todellinen suojelu- ja kehitystyö hyvin minimaalista. Näin tällaisten fasiliteettien tukeminen vain saa ongelman kasvamaan. Vaikka olisikin ihana päästä paijaamaan pandoja ja silittelemään hylättyjä apinanpoikasia, on villieläimet parasta jättää luontoon ja hienoimpia kauempaa ihailtuna. Ja sitten ne todelliset eläin- ja luonnonsuojelutyöt on aina parasta jättää paikalliselle väestölle, jotta he voivat kehittää työtä, levittää tietoa ja toimia omassa maassaan asiantuntijoina.

En halua tekstilläni masentaa tai lytätä kenenkään unelmia, haluaisin vain herätellä ja saada miettimään niitä omia motiiveja. Jos halu on todella auttaa, niin keinoja on! Mutta omalla vähäisellä kokemuksellani voin sanoa, että useimmiten suurin hyöty paikalliselle yhteiskunnalle tulisi paikallisten ihmisten kouluttamisella ja opettamisella. Hyvien opettajien, sairaanhoitajien, lääkäreiden, ekologien, eläintenhoitajien, lastenhoitajien, mihin nyt sitten  haluatkaan mennä, koulutus on ihan ykkösjuttu ja sillä voidaan auttaa yhteiskuntaa.


Tietyn projektin, kuten vaikka vesijohdon vetäminen, aloittaminen ja rahoituksen kerääminen on mielestäni myös hyvä tapa auttaa. Tällöin kuitenkin aina paikallisia mukaan vihkien mahdollisimman monessä työn vaiheessa. Ja vaikka suunnitelma tulisikin joltain korkeasti koulutetulta länsimaalaiselta, olisi hyvä siihenkin ottaa paikallisia mukaan. Näin heillä on mahdollisuus viedä tietoa eteenpäin myös muille. Näin meillä tehtiin, näin paljon siihen meni rahaa, tällainen oli alustava suunnitelma, etc.

Todella köyhillä alueilla aika ja energia menee suoraan tai välillisesti ruuan hankkimiseen. Aikaa, rahaa tai innovaatiokykyä ei ole silloin vapaana. Vaikka halua olisi omien olojen parantamiseen, puuttuu monesti keinot ja kyky ajatella muutamaa viikkoa eteenpäin. Näissä voimme auttaa, mutta vain tuuppaajina, kouluttajina, rahankerääjinä (eikä ikinä kaikkea!) tai neuvonantajina.


Jos asia vaatii tiukkaa teknistä tai tieteellistä osaamista, on tarpeellista lähteä tekemään maailmalle myös leipätyötänsä. Alansa huiput, esimerkiksi kokeneet lääkärit, arkkitehdit tai insinöörit, ovat tarpeellisia kaikkialla maailmaa eikä kolmenkymmenen vuoden kokemusta gynekologiasta voida niin vaan siirtää eteenpäin. Tällöin parinkin viikon matka toiselle puolelle maailmaa on tärkeä ja merkityksellinen, kun kymmenet naiset saavat kiusalliseen kohdun ulosluiskahdukseen hoitoa. Mutta koulutusta ei tarvitse tässäkään unohtaa. Mieleeni tulee Chaurjaharin hammaslääkäri, joka oli lähdössä nyt ainakin vuodeksi pois ja kun jatkaja oli epäselvä, hän oli opettanut hammashoitajansa tekemään yksinkertaisia hoitotoimenpiteitä, jottei kenenkään tarvitsisi jäädä vaille perushoitoa.

Haluan kannustaa kaikkia lähtemään maailmalle, erityisesti kehitysmaihin! Jos et omaa vielä rautaista ammattitaitoa, niin kehotan joko odottamaan muutaman vuoden tai matkustamaan ihan vaan  seuraamaan alaa, joka sinua kiinnostaa. Saatat kokea matkallasi hyödyttömyyttä tai turhautumista, mutta saat varmasti tärkeää oppia sekä ennen kaikkea kokemusta, jonka perusteella voit miettiä, haluatko tietotaitojesi karttuessa tehdä sellaisessa ympäristössä töitä.


Järjestävää tahoa on luonnollisesti myös hyvä pohtia etukäteen tarkasti. Monesti aidosti hyvällä asialla ja yhteiskunnan puolella olevat järjestöt eivät veloita ekstraa "osallistumismaksuna". Omasta ruuasta ja majoituksesta joutuu luultavasti suurimmassa osassa paikoista maksamaan, mutta silloinkin liikutaan usein kohtuullisissa summissa, esimerkkinä meidän all inclusive 4 eur/pv. Saatat joutua tutkimaan asiaa kauankin ja näkemään vaivaa sen eteen, saatat joutua tinkimään toivomistasi työtehtävistä tai sijainnista, mutta ainakin tiedät toimineesi vastuullisesti etkä itsekkäiden syiden pohjalta.

Onko sinulla kokemusta vapaaehtoistyöstä ulkomailla? Minne päädyit ja mitä kautta? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi!

Muistakaahan ottaa somet haltuun, blogi ja meikä löytyy Snäpistä (@laameri), instagramistaFacebookistaBloglovinista ja Youtubesta, jonne tulossa toivottavasti mielenkiintosta matskua kesän aikana!

Tässä vielä muutama linkki kiinnostuneille:

Reilun Matkailun yhdistyksen lista tutkimuksista

Vapaaehtoisturismin etiikka - pro gradu

NY Times

The Muse

Lähteinä käytetty ylläolevien linkkien lisäksi myös keskusteluita, joita kävimme Nepalin matkallamme kokeneiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti