Sporttinen 800-vuotias: Itävallan Innsbruck

2017/03/29
Viisi unista matkustajaa kömpii ulos pikkubussista auringon paisteen helliessä ihoa ja kirvellessä silmiä. Tähän asti homma oli suunniteltu ja varattu etukäteen, nyt sitä oltiin Innsbruckin lentokentällä tavoitteena päästä kyydillä X seuraavan yön hotelliin. Hikinoro valuu selkää pitkin ja suksikassin hihna puree uraa olkapäähän. Unihiekat on nyt ravisteltava silmistä ja ratkaisuita on tehtävä.


Kaivan puhelimen taskusta ja napsautan netin päälle, kiitos Sonera ja kiitos EU. Muutamalla napautuksella hotellin sijainti selviää, ei muuta kuin taksin hakuun. Kaikki taksit ovat kokoa urheiluauto eikä suksibokseja näy kellään, mitähän ihmettä tämä nyt on. Alppien pääkaupungissa. Paikallisbussi näyttäisi kulkevan suunnilleen hotellille päin, parasta käydä katsomassa, ymmärrämmekö toisiamme. Saan vahvistuksen teorialleni, noudan ystäväni ja raahaudumme bussin keskiosaan tavaralastimme kanssa. Kuski tietää, mihin meidät pitää jättää ja loikkaamme ulos keskellä itävaltalaista lähiötä. 


Katuja reunustavat ruskeat kerrostalot jo vihertävine pihoineen. Vastaan tulee pieni marketti  sekä Tony's All You Can Eat italialainen buffet. Tänä kauniina lauantai-aamuna törmäämme selkeästi juhliin lähdössä olevaan perheeseen, muutamaan rauhallisesti maleksivaan autoon sekä parturi-kampaamon edessä häärivään työntekijään. Kaikki tuntuu kovin rauhalliselta ja leppoisalta, emme taida olla ihan keskustassa.


Kävely kestää alle kymmenen minuuttia, mutta olkapääni huutaa jo hoosiannaa ja helpotuksen huokaus pääsee suustani, kun hostelliksi muutettu entinen tekninen opinahjo siintää edessämme. Tavoitteenamme on kuitenkin päästä tutkimaan Innsbruckin saloja mahdollisimman paljon, joten lykättyämme kamat huoneeseen lähdemme takeitta etsimään joenvartta, jota pitkin suunnistaa vanhaan kaupunkiin. 


Joki löytyy kadun toiselta puolelta ja päästessämme sitä reunustavalle kävelybulevardille on henkeni salpautua sieltä aukeavista maisemista johtuen. Näen vihreää, sinistä ja valkoista, tuossa järjestyksessä. Vihreät lehdet peittävät jo puita ja nurmikkokin vihertää. Joki soljuu rauhassa vierellämme sinisenä, kylmänä ja kauniina. Nostaessa katsetta joenuomasta saa kaupunki arvoisensa kehykset, kun majesteettiset Alpit ympäröivät sitä. Valkohuippuiset vuoret nousevat korkeuksiinsa ylhäisinä ja yksinäisinä saaden jälleen itseni tuntemaan oloni harvinaisen pieneksi. 


Aurinko paistaa lempeästi, kevät on täällä jo pitkällä. Pieni tuulenvire käy silloin tällöin siivittämässä vauhtia kävelyymme. Joenvarsi on selkeästi kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Täällä nuoret pelaavat pingistä ja istuskelevat joenpenkalla. Perheet ovat päivälenkillä jalan tai pyörillä. Eräs viisivuotias kiitää pyörällään omaa kaistaansa vaaleanpunainen takki vauhdista hulmuten ja pyörän kello hurjasti kilkuttaen. Kai se pelkäsi, että nuo muukalaiset saattavat kävellä alle, jollei niitä asianmukaisesti varoita.


Talsimme rauhassa kurkkien paikallisten elämää. Yksi puistonpätkä on varattu slacklineille, siellä tasapainoilua harjoittelevat niin lapset kuin ikäisemmekin porukka. Jotkut harjoittavat joogaa puiston nurkassa. Joku poikaporukka on ottanut kehonpainotreenialueen haltuunsa ja me mietimme tyttöjen kanssa, pitäisikö mennä näyttämään, kuinka tehdään muscle-uppi, kunnes yksi pojista huitaisee sellaisen raakana neniemme edessä. Taidan säästää omat onnettomat räpistelyni toiseen kertaan, eikä sitä paitsi ollut edes kuminauhoja mukana. 


Ylitämme sillan joen toiselle puolen ja maisema muuttuu välittömästi kaupunkimaisemmaksi. Ihmettelemme alueen hiljaisuutta, sillä se näyttää keskustalta uusine liikerakennuksineen ja monine lounasravintoloineen. Pyrimme muutamaan sisälle, mutta keittiö on mennyt jo näin puoli kolmen aikoihin kiinni lounasajalta. Nälkäisinä ja ruuattomuuden pelossa tartumme ensimmäiseen multikansalliseen pikaruokakorporaatioon, jonka hoksaamme. Päivän lounas nautittiin tänään autenttisessa ja eksoottisessa SubWayssa. Toisaalta pitää sanomani, että siellä oli varmaan päivän vähiten turisteja. 


Mahat täynnä jatkamme siistien, tyhjien katujen tallustamista auringon heijastuessa vieressämme nousevista ikkunoilla päällystetyistä toimistotaloista. Olo on hiukan absurdi, kun viidentoista asteen lämmössä, keväisen auringon paisteessa lumettomilla kaduilla kulkee ihmisiä täysissä laskuvarusteissa lumilaudan keikkuessa olalla. Ysärityyliset löysät neonväriset takit olivat selkeästi muotia keväällä 2017 Innsbruckissa. 
Olisi pitänyt malttaa niiden sämpylöiden kanssa vielä hetki, sillä korttelin päästä meille avautuu täysin uusi vilkas kaupunki, joka saa väriä luonnosta sekä vuosisatoja vanhoista taloista, kujista ja sokkeloista. Tästä kaupungista lisää ensi kerralla.

Oikeasti oli tarkoitus tehdä vain yksi kuvaelma tästä kaupungista, mutta rehellisesti sanottuna lähtivät sanani liitelemään taas niin korkeissa sfääreissä, että oli pakko jakaa tämä kahteen settiin. Tässä siis pientä esimakua unelmieni kaupungista, seuraavaksi luvassa romanttinen historiallinen keskusta, stay tuned!



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti