20. LUUKKU: Pääsykoevinkki IV

2016/12/21
Hei vaan! Tänään olen viettänyt koko päivän sohvalla viimeistellen joululahjoja ja selvitellen murhamysteereitä milloin Monsieur Poirot'in ja milloin Miss Marplen kanssa, antoisa päivä siis! Ja sitten alkoi alamäki, tai no ei vielä tästä, sillä lähdin sitten joskus puoli neljä kävelylle vähän raikastamaan aivoja. Päädyin Tommin kanssa Alkoon, josta mukaan lähti Tommin päivän punaviini. Olimme kyllä vähällä jättää koko touhun ostamatta, kun kummaltakaan ei löytynyt papereita.



Kädet hikoillen ja ympärillemme vilkuillen uskaltauduimme kuitenkin rahtaamaan pullon kassahihnalle ja pullo piippasi tyytyväisenä kassakoneen läpi. En meinannut uskaltaa heti tarttua pulloon, etten vaikuttaisi liian innokkaalta ja siten epäilyttävältä, jolloin myyjä näkisi aihetta tarkistaa täysi-ikäisyytemme. Myyjä otti maksun, hymyili ja toivotti hyvät päivänjatkot, jolloin uskalsin vihdoin tarttua pulloon ja kipitimme kiireisin askelin kohti autoa. 
Sitten alkoi alamäki, kun nimpparikakkuun väsäämäni glögihyydyke vain tyynesti valui ulos kakkuvuuasta eikä joululahjoista tahtonut tulla mitään. Itkin huonoa onneani kylpyhuoneen lattialla eikä siitä meinannut tulla loppua. Tommi tuli kuitenkin ilmoittamaan jossain vaiheessa, ettei hätä ole tämän näköinen. Jossain vaiheessa rauhoituin, saatoimme jatkaa elämäämme ja viettää mukavan illan herkkujen parissa.


Tässä taas story of my life, päivän agendana kuitenkin valmennuskurssit! Ei mitään aasinsiltoja, opettavaista tarinaa tai kekseliästä knoppia, kylmän viileesti vaan asiasta toiseen. 
Valmennuskurssit on sellainen porukkaa jakava asia, johon on vaikea antaa mitään hyvää vinkkiä. Monet haluavat mennä valmennuskurssille ainakin ensimmäisiä kertoja hakiessaan, sillä silloin saa jonkun kertomaan, mitä siellä kokeessa on odotettavissa sekä miten siihen kannattaisi valmistautua. Millään en voi olla hyviä valmennuskursseja vastaan, olenhan itsekin sellaisen kasvatti enkä usko, että olisin päässyt sisälle ilman tuota kurssia. 
Nyt on kuitenkin hyvä sanoa, että uskon kaikkien mahiksiin päästä sisälle ilman valmennuskurssia. Kurssilta voit saada varmuutta siihen, että hei, olet tekemässä ihan oikein. Tai saat neuvon, että kannattaisko kokeilla vähän eri tavalla. Joka tapauksessa, ei tarvitse olla kokonaan itse vastuussa tästä projektista, vaikka tavallaan yhä täytyykin. Kukaan muu ei voi sitä työtä tehdä puolestasi, mutta valmennuskursseilta saa parhaassa tapauksessa kullanarvoisia neuvoja, apuja tehtäviin sekä asiantuntevasti ja puolueettomasti tarkastetut harjoituskokeet. 
Pahimmassa tapauksessa sitten taas saat sillä isolla summalla massaluentoja, huonosti tarkistettavia kotitehtäviä sekä liian paljon asiaa liian lyhyessä ajassa. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta osallistua pienryhmäpainotteiseen opetukseen, jossa on saatavilla myös henkilökohtaista opastusta, suosittelen laittamaan rahat hyviin valmennusmateriaaleihin sekä ostamaan harjoituskoepaketin joltain hyvältä järjestäjältä.
Niin, miten voi tietää, että mikä järjestäjä on hyvä ja mikä sopii itselle parhaiten? Ei se helppoa olekaan, sillä kursseja mainostetaan laajasti sekä äänekkäästi. Ensisijaisesti kannattaa etsiä muiden kokemuksia eri puljuista. Kannattaa lukea, mitkä ovat kurssin käyneiden mielestä parhaita ja mitkä huonoimpia puolia. Sitten tulisi myös pohtia sitä, kuinka hyvin se sopii omaan oppimistyyliin. 
Itse tutkin eri järjestäjiä tarkasti, syynäsin läpi kokemukset ja palautteet. Luin Älyvuodossa monia keskusteluita ja päädyin onneksi MAFY-valmennukseen. Yksi iso syy, miksi päädyin tähän, oli heidän nettisivuillaan julkaistavat kaikki viime kurssien annetut palautteet. Nyt en ainakaan suoraan löytänyt viime vuosien palautteita. Tietääkö joku, julkaistaanko niitä vielä?


Kannattaa muistaa, että valmennuskurssi ei ole mikään pakollinen suoritus ennen kuin voit suoriutua hyvin pääsykokeissa. Se sopii heille, jotka kaipaavat jonkun muun luomaa rutiinia päivään, apuja opiskelutyylin kanssa, ryhmän tukea ja painetta sekä laajat tehtäväpaketit. Mielestäni valmennuskurssit sopivat heille, jotka oppivat parhaiten kuuntelemalla ja ymmärtävät hankalat asiat, kun ne selitetään. Meidän kurssilla ehkä noin puolet ovat käyneet valmennuskurssin ja loput itseopiskelleet. Kannattaa siis miettiä, mikä on omalla kohdallaan tehokasta ajan- ja rahankäyttöä.
Tiivistyksenä siis vielä meikäläisen neuvot valmennuskurssien villiin viidakkoon:

1. Mieti, sopiiko valmennuskurssi opiskelutyyliisi

2. Tutki, mikä on alueesi paras vaihtoehto

3. Mikäli hyvää vaihtoehtoa ei ole saatavilla, suosittelen valmennusmatskuja ja harjoituskoepakettia

4. Kerro kokemuksistasi eteenpäin, näin muut osaavat valita hyvin tai olla tekemättä samaa virhettä

Kuinka moni on menossa keväällä valmennuskurssille? Tai on jo? Mitä mietteitä tästä bisneksestä?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti