Ollaanko enkeleitä toisillemme?

2016/11/11
Mä olen vahva nainen. Mä olen sellainen nykyaikainen oman arvoni tunteva kunnianhimoinen nainen. Mä kammoksun ajatusta, että jonain päivänä en tunne enää intohimoa elämääni kohtaan. En halua elää kuten muut. Mitä se sitten on, sitä en tiedä, mutta aina minulla on ollut todella vahva halu erottua joukosta. Ja parhaiten siihen pystyy, kun on oma itsensä, sillä kliseisesti kukaan ei ole niin kuin sinä.

style, me scandinavian photography portrait Olympus OM-D E-M10

Tommi kävi pari vuotta sitten syksyllä solussa, jossa puhuttiin miehuudesta ja sen tuomista vastuista ja etuuksista. Olin ihan pöyristynyt, kun yksi ilta tuli puhetta naisen ja miehen rooleista. Että mistä rooleista?? Ei sellaisia enää ole, ei mulla ainakaan. En todellakaan suostu kenenkään pyykinpesijäksi, ruuanlaittajaksi tai kodinhengettäreksi. Itkin ja raivosin, kun en voinut käsittää, miten moderni mies (niin poikkeuksellisen ihana vieläpä) voi puhua ja ajatella tuolla tavoin. 
No, tunteet viilenivät keskustelun edetessä ja ehkä joskus seuraavana päivänä tai viimeistään tänä vuonna tajusin, mitä se minun kohdallani ja meidän kohdallamme tarkoitti. Tommi ei ollut asettamassa itselleen kaikkivaltiaan kruunua päähänsä eikä siirtämässä minun vastuitani kodinhoidolliselle puolelle. Eihän siinä edes olisi mitään järkeä, olen surkea niissä. 

style, me scandinavian photography portrait Olympus OM-D E-M10

Me olemme pariskunta, tiimi, jossa jokaisella on omat tehtävänsä. Omat vastuunsa kannettavana ja ne jaetaan sen mukaan, missä olemme hyviä. Minä saan olla vahva nainen, saan tavoitella ja haaveilla, mutta minulla on oikeus olla heikko ja tietämätön. Ja tämä oli se avain. Saan kantaa itseni ylpeydellä, olla elintärkeä osa meidän tiimiä ja kantava voima monessa muussa tiimissä. Mutta jos en jaksa, jos voimani ovat loppu, olen avuton enkä tiedä mitä tehdä, minulla on ihminen, joka ottaa sen kantaakseen. 
Hän uhraa omaa hyvinvointiaan ja aikaansa sen takia, että minä en pysty. Miten tämä tekisi minusta yhtään heikomman patriarkaaliseen hallintaan alistuvan naisen? Kun minä jotain haluan, teen töitä sen eteen, asetan sen ykkössijalle ja olen valmis näkemään vaivaa. Olen onnellinen, että saan elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa se on mahdollista. 

style, me scandinavian photography portrait Olympus OM-D E-M10

Minun piti oppia näyttämään heikkouksiani ja tunteitani. Se oli kaikki osa tätä vahvan naisen roolia, jonka olin itselleni vuosien saatossa rakentanut. Yritykseni erottua joukosta oli kompastunut omaan nokkeluuteeni. Olin vain sulkenut kaikki muut ulos. En puhunut suoraan asioista enkä osannut pukea sanoiksi minua harmittavia asioita. Monesti jätin asiat käsittelemättä, koska ajattelin olevani niiden yläpuolella. Sellaiset asiat eivät voisi koskettaa minua, olenhan vahva nykyaikainen nainen. 
Olen kateellinen, vihainen, mustasukkainen, ärsyyntyvä nainen. Olen onnellinen, helposti ilahtuva, innostuva, kannustava, empaattinen nainen. En ole kylmä ja etäinen vaan luonteeltani helposti mukaan temmattavaa laatua. 
Positiivisia tunteita on kiva näyttää, niistä muut tulevat hyvälle mielelle ja se ilahduttaa itseäänkin. Negatiivisia tunteita en näytä vieläkään. Voin näyttää, että olen vihastunut jonkun toisen puolesta tai tehdä selväksi, että häntä kohtaan on toimittu epäreilusti. Mutta on vaikea ottaa asia esille, kun minua on loukattu tai olen kokenut tilanteen epäreiluksi.
Kehitystä on kuitenkin tapahtunut, parisuhteessa osaan jo sanoa, että minua ärsyttää tai minusta tuo oli epäreilua. En ehkä ihan joka kerta, silloin sorrun vanhoihin tapoihin murjottamiseen ja mykkäkouluun. Mutta se ei rakenna eikä se vie eteenpäin. Sitten, kun olen murjottanut tarpeeksi, palaan entiseksi, nauran ja kujeilen, vaikka asiaa ei olisi missään vaiheessa käsiteltykään. Se jää syömään sisältä päin ja minä ainakin olen sellainen, joka jää sitten asiaa vatvomaan ikuisuudet. 
Onneksi olen saanut oppia, että moderni, vahva, kunnianhimoinen nainen saa olla myös kompuroiva, epätietoinen ja epätoivoinen. Silloin meidän läheisten on aika astua näyttämölle, tukea ja ottaa kiinni. Kun meillä on voimaa tunnustaa, ettei jaksa enää, on meidän läheisillämme voimaa ottaa taakka kantaakseen. 

Me pystymme ihan mihin vaan, kurotelkaa siis huipulle ja tähdätkää sitä kohden, mitä te oikeasti tältä elämältä haluatte. Välillä kompastutaan ja silloin tuetaan toinen toisiamme ilman vahingoniloa tai kyräilyä. Ollaan onnellisia siitä, että kaikki ei olla samanlaisia ja että meidän polkumme täällä ei ole samanlainen kuin naapurin. Ihanaa viikonloppua kaikille!

style, me scandinavian photography portrait Olympus OM-D E-M10




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti