Uutta oppimassa

2016/10/01
Eilen oli ihan tosi mahtava päivä näin itsetunnon ja oppimisen kannalta. Menin aamuluennoille, kuten kuka tahansa itseään kunnioittava lääketieteen opiskelija, olihan aiheena sentään kardiologia. Sisätaudit on nyt pyörähtäneet käyntiin ja tarkemmin vielä juuri tämä kardiologia. Se on selkeästi kaikista kokonaisuuksista tärkein, siinä on eniten sisältöä ja se tuntuu motivoivan ihmisiä valtavasti. En ole koskaan nähnyt yhtä paljon kommentointia luennoilla kuin nyt klinikan alettua. Itse en tietenkään keksi mitään fiksua kysyttävää, joten säästän tyhmät kysymykseni pienryhmäopetuksiin. 
Aiheena oli sepelvaltimotauti, joka on tärkeä sairaus, kun suomalaisilla tuppaa olemaan paljon taudin riskitekijöitä ja sitä myötä myös sairastuneita on runsaasti. Luentojen välissä kävin ottamassa Hep B -vahvistusrokotteen ja palatessani luennolle, oli aihe muuttunut suhteellisen simppelistä sepelvaltimotaudista aivan yli hilseen meneväksi EKG:n tulkinnaksi. Termejä, vektoreita ja tarkastelusuuntia tuli niin paljon taas, että keskittymiskykyni hajosi ihan palasiksi ja harmitus oli taattu loppupäiväksi. Niin tärkeä aihe, joka jokaisen tulevan lääkärin kyllä pitäisi hallita, mutta kun en vaan tajunnut. Miten olin edes päässyt tähän kouluun, jos tuollainen perustavanlaatuinen ymmärtäminen oli minulla ihan puutteellista?

Kuvat ei liity mitenkään aiheeseen, ne oli vaan nättejä ja kivoja mun mielestä



Pääsin kotiin ja patologian luentojen sijaan otin puikot ja lankakerän käsiin ja avasin hesarin. Nyt sivistytään. Henkilökohtainen tuutorini tuli kotiin, kun olin ehtinyt pilata hänen tulevat lapasensa ja tuijottanut tunnin Rakasta pullukkaa. Avasin sanaisen arkkuni huolistani ja Tommi lupasi opettaa. Aina, kun en ole hetkeen yrittänyt selittää tai opettaa kenellekään mitään, kuvittelen olevani hyvä opettaja, selkeä ja kärsivällinen. Totuus on, että olen isäni kaltainen, kuvittelen kaikkien tajuavan asiat samalla tavalla kuin minä ja hermostun, jos oppi ei mene perille.


Tommi opettaa selkeästi, tavallisilla sanoilla ja on valmis selittämään aihetta ja vastailemaan turhautuneisiin kysymyksiini kunnes ymmärrän. Ja minä ymmärsin, oikeasti tajusin, mitä haettiin ja hihkuin riemusta, kun ennen niin päättömästä asiasta tulikin yhtäkkiä selkeä homma! En voi sanoa, että nyt tiedän EKG:n, mutta nyt ymmärrän sen perusperiaatteen ja tajuan, mitä se sähkö siellä hommailee ja miten se kulkee. Ymmärrän, mitä eri kytkennöillä koetetaan mallintaa! Näiden kahden vuoden aikana EKG on noussut säännöllisesti pinnalle eri luennoilla ja eri harkoissa, mutta tämän puolituntisen privaattitunnin jälkeen ymmärsin enemmän kuin näiden kahden vuoden aikana. Ehkä pitäisi harkoissakin vain kysellä ja kysellä, niin asiat selviäisi. 
Illalla lähdin ratsastamaan ja olin asettanut itselleni tavoitteita tunnille. Sellaisia simppeleitä, joissa ei menisi hermot, mutta kuitenkin sellaisia, jotka veisivät asiaani eteenpäin. Olin miettinyt, että jos saisin laittaa hevosen kuntoon, panostaisin karsinatyöskentelyyn, olisin rauhallinen, mutta johtava. Pyrkisin luomaan hevoseen suhteen jo ennen vauhdilla satulaan hyppäämistä. Sain laittaa hevosen kuntoon ja ennen satulan ja suitsien päälle pukemista juttelin hepalle ja silittelin tulevaa työskentelypariani.

Satulaan noustuani oli tavoitteena muutaman alkukäyntiminuutin aikana rentoutua, niin että hevonen huomaa tämän ja meidän on helpompi lähteä työskentelemään yhdessä. Meinasin heti alkuun sortua vanhoihin tapoihini alkaa venkslata ohjien kanssa ja työstää käyntiä alusta asti. Muistin lupaukseni ja rauhotuin, keskityin hengittämään syvään ja rauhassa ja annoin lihasteni rentoutua. Ja tunti oli loppuen lopuksi uskomaton! Mene ja tiedä sitten, johtuiko onnistumiset enemmän hevosen vai ratsastajan taidoista, mutta koin ihania onnistumisen hetkiä, kun saatoin jättää käsillä säheltämisen rauhaan ja keskittyä ratsastamaan istunnalla ja jaloilla, niin että hevonen oikeasti totteli jopa!

Intoa puhkuen palasin kotiin ja hyökkäsin suihkuun, sillä odotimme iltavieraita. Kaksi ystäväämme, toinen kollega ja toinen hänen pikkusiskonsa pölähtivät paikalle aika lailla suunniteltuun aikaan vähän vaille 21. Kollegalla oli silmätautien kurssi alkanut ja hän halusi opetella silmänpohjan tutkimista, se kun on varsin vaikea ja omanlaisensa taiteenlaji. Meidän kolmen tutkimuspotilaan silmiin laitettiin niitä laajentavaa ainetta ja saimme pian tuijotella valoon. Ystävä kertoi koko ajan, mitä hän puuhasi ja mitä sieltä näkyi, se oli erittäin opettavaista! Varsinkin, kun tässä lienee toinen lääketieteen opiskeluni kompastuskivi. 
Ollaan joissain harkoissa yritetty bongailla silmänpohjasta jotain rakenteita, mutta olen aina turhautunut ennen kuin sieltä on näkynyt mitään. Nyt, kun sain kokeilla kokeneemman kollegan opastuksessa, kävi ensimmäisellä yrityksellä juurikin niin. En nähnyt mitään, sormet kramppasivat, katsoin väärällä silmällä ja koko homma tuntui ihan turhalta. Otin luovan tauon ja annoin Tommin tuijotella vuorostaan minun silmääni. Tommin onnistumisesta pelon sekaisin tuntein lähdin uudestaan yrittämään ja voitteko kuvitella, onnistuin! Oliskin ollut vähän surkea kliimaksi tälle tarinalle, jos en olis vieläkään nähnyt mitään. Näin suonen, lähdin seuraamaan sitä ja päädyin näköhermolle. Näin donistimaisen rakenteen ja lähdin etenemään temporaalisesti kohteenani macula densa, tarkan näkemisen alue. Ja löysin sen, voi tätä! En ollut ikinä nähnyt mitään silmänpohjasta ja vaikeaa se oli tälläkin kertaa, mutta mahdollista! 


Eilinen oli niin hauska ja täynnä onnistumisia, että viikonlopusta ei voi tulla muuta kuin hyvä. Kunhan muistaa kertailla sitä patologiaa... Tällä viikolla olen puhunut paljon siitä, kuinka mukavaa on tehdä jotain, mitä oikeasti osaa ja johon on lahjakkuus. Mutta toisaalta, kuinka mukavaa on oivaltaa ja oppia jotain, mikä on ollut vaikeaa ja hankalaa! Pitää vain jaksaa yrittää.
Millaisia onnistumisia teillä on? Luovutatteko helposti vai jatkatteko kunnes onnistutte?

5 kommenttia :

  1. Itselläni oli aikanaan myös vaikeuksia ymmärtää koko EKG-nauhaa, en vain kyennyt ymmärtämään edes sitä miksi mikin kytkentä normaalissa nauhassa miltäkin näyttää. Mutta sitkeällä työllä ja onnistumisen riemulla siitä on tullut lähestulkoon harrastus, ja ensihoitajan työssä on todella palkitsevaa käyttää karttunutta tietotaitoa potilaan hyväksi.

    EKG on aina hankalaa aluksi, ja se on välillä ihan raastavaa kun menee kokoajan huti vaikka kuinka yrittäisi, mutta sinnikkäästi nauhoja pläräämällä osaaminen kuin itsestään karttuu ja aiheesta voi innostua ja kunnolla! Tärkeää on opetella järjestelmällinen tulkintamalli, jolloin nauhan näyttäessä oudolta pysyy kokonaisuus kasassa eikä huomio fiksoidu ensimmäiseen poikkeavuuteen. Terveysportissa ja muualla voi harjoitella potilastapauksien kautta tulkintaa, ja tämä onkin ainakin allekirjoittaneen mielestä se mielekkäin tapa opetella ja auttaa ymmärtämään EKG:ta tietyissä kliinisissä konteksteissa. Usein näissä tapauksissa on varsin hyvin kuvattu potilaan tausta, oireet sekä löydökset jolloin EKG:hen voi suhtautua aivan toiselta kantilta kuin mikäli informaatiota ei ole lainkaan annettu (minä en kyllä mielelläni taustatiedottomia nauhoja tulkitse lainkaan).

    Usko pois, kun alkaa osumaan kohdalleen ja bongaat synkopee-potilaalta trifaskikulaariblokin ja oivalluksesi johdosta potilas saa tahdistimen eikä enää kaatuile kotonaan - innostut ja tiedä vaikka harkitsisit jo kardiologiaa ;)

    Itsellä on tällä hetkellä vähän samanlainen alkuvaiheen tuska ja hammastenkiristys, kun aloitin käytännössä nollasta lukemaan pääsykokeisiin, ei ole ymmärrystä oikein mistään ja edessä oleva työmäärä näyttää aivan sikamaiselta. Eli helppo samaistua EKG-tuskaasi. Mutta vielä tästä noustaan!

    Ja blogi on kiva, mukavaa lukemista :)

    - ensihoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh, voin niin samaistua noihin fiiliksiin! Alkuun ärsytti, kun ei kunnolla selitetty, miksi mikäkin näyttää miltä ja sitten kun selitettiinkin, niin en tajunnut :D Onneksi tuo kertaus autto niin hyvin, että voi alkaa jo pikkuhiljaa syventämään niitä oppeja. Pitää vaan jaksaa tehdä juurikin tuota pitkäjänteistä työtä ja olla lannistumatta, vaikka alkuun tuntuu niiin mahdottomalta!

      Hah, ikinä ei pidä sanoa ei ikinä ja kardiologia olisi tietysti aika mediaseksikäs ala! Yritän pitää avoimen mielen kaikkia aloja kohtaan, että jos se minun kohtalo oliskin jossain muualla kuin siinä tämän hetken lempparissa, niin ei ainakaan missaisi sitä ;)

      Kyllä tuo ensihoitajan duuni on varmasti tosi upeaa ja palkitsevaa! Eräs aikaisemmalta koulutukseltaan ensihoitaja, nyt meidän koulussamme, sanoi, että aikoo nyt tehdä vielä opiskeluaikana mahdollisimman paljon tuota maailman parasta duunia, kun vielä voi. Onhan se mieletöntä, kuinka lähelle siinä pääsee ihmisiä ja näkee niin paljon eri kohtaloita!

      Oletko lääkikseen hakemassa? Muista, että se on mahdollista ja se ajatus voi kantaa sinua vielä pitkälle! Tuota on nähty ennenkin ja riittävä motivaatio ja työnteko on se avain, hyvä siitä tulee vielä! Jos haet lääkikseen, niin onko kaupunki jo mahdollisesti mielessä?

      Kiitos paljon! Hurjasti tsemppiä ja jaksamista lukuihin, palkinto on lopussa!

      Poista
  2. No kardiologeista, varsinkin näistä pallolaajennuksia tekevistä interventionalisteista ainakin on kova pula ja näkyy myös omassa työssä - joutuu usein käyttämään potilaisiin riskaabelimpaa ja tehottomampaa liuotushoitoa kun ei lähisairaalassa järjesty päivystyksenä parempaa :/ kardiologia on sinänsä kyllä mielenkiintoinen ala, mutta mulle olis jotenki ei-niin-luontevaa keskittyä yhteen elimeen.

    Ensihoitajan työ on kyllä vaihtelevaa ja mielenkiintoista, joskus tosi jännittävääkin. Samoissa ympyröissä haluaisin pyöriä lääkärinäkin, joskin sairaalatyö kiinnostaisi myös. Anestesiologia ja tehohoito erikoisalana on siis lähellä mun interventricular septumia. Kiinnostaisi toki myös olla taitava yleislääkäri! Onneksi noiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, anestesiologikin tekee aika paljon puhelimessa ihan yleislääketieteeseen kuuluvaa hoidon tarpeen arviota ensihoitajien pyynnöstä ja osaamista silläkin saralla arvostetaan.

    Eli taisi se vastaus tässä käydä selväksikin, eli kyllä olen hakemassa lääkikseen :) on kytenyt jo vuosia mielessä, ja nyt kun tämä koulu on lopuillaan päätin lähteä uusiin haasteisiin. Materiaalit hankin jo, mutta hyvin alkutekijöissä olen toistaiseksi. Mutta ei se mitään, kaiken pitää aina alkaa jostakin ja fysiikka, kemia ja biologia on myöhemmällä iällä kypsyny mun mielessä tosi tärkeäksi yleissivistykseksi pääsipä lääkikseen tai ei :)

    Kaupunkia en ole kovin paljoa vielä miettinyt, ehkä jompikumpi Turku tai Kuopio. Oulua pidän aika lailla poissuljettuna, oon kotosin pohjoisesta eikä veri juuri vedä kotiseudulle... :D

    Paljon kiitoksia tsempeistä! Kyllä mä vielä opin kaiken tän vaadittavan ja tuun isolla kolinalla sisään, oonhan oppinut jo paljon muutakin :)

    - ensihoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, monista juuri tietyn alan lääkäreistä on pulaa ja onkin jännä, että houkutteluista ja näennäisesti ainaki mielenkiintoisesta työstä huolimatta näitä aloja ei ole vielä saatu täytettyä. Kasvavan lääkäripopulaation myötä uskon kuitenkin, että tilanne tietyillä erikoisaloilla sekä tietyillä alueilla helpottuu tulevaisuudessa.

      Itse olen alani jo päättänyt, ja vaikea on saada sitä kääntymään, vaikka ei haluakaan vielä päättää mitään lopullista :D

      Varmasti se oma ala löytyy sieltä sitten aikaisemmien opiskeluiden kautta sekä tulevan työkokemuksen! Sittenhän sitä vasta voi tietää, kun on eri aloja kokeillut!

      Niin, eikä ne todellakaan ole mitään mahdottomia asioita! Yleissivistystä nimenomaan ja auttaa ymmärtämään monia asioita :) Minun mielestäni tavoite kannattaa kuitenkin pitää kirkkaana mielessä koko haun ajan, en kannata "katselemaan menemistä" tai "tunnelman haistelua", vaan tekee niin hyvin hommat, kuin siinä elämäntilanteessa ja niillä pohjilla pystyy. Siitä voi aina lähteä ylöspäin ja ainakin tietää tehneensä parhaansa!

      Tervetuloa Sawoon minun puolestani jo nyt ;)

      Poista
  3. Et haluaisi kaikelle kansalle vähän avata mikä tää sun järkkymättömällä pohjalla oleva erikoisalavalinta sitten on? ;)

    Juu, ajatus onkin alusta lähtien ollut että töitä tehdään niin ankarasti kuin tavoite vaatii. Realismin nimissä tunnustin kyllä itselleni että kovin haaste tämä tähän mennessä on - omaksua näin iso määrä asiaa lyhyessä ajassa sillä tasolla että kykenee soveltamaan. Onneksi nälkä on kova, jos "vähän kiinnostaisi", en kyllä jaksaisi edes aloittaa. Koetan kyllä keväällä jo parhaani mutta lienee realismia sanoa että toisen koulun käyminen samaan aikaan voi hieman himmata suorittamista, mutten toki minään mahdottomana asiaa pidä kun olen kaikessa niin alussa - ei vielä tiedä miten hurjasti kaikesta innostuu ja oppia imee.

    Kuopio on hyvämaineinen koulu, pari jo valmista ja pari opiskelevaa sieltä tunnen eikä ole pahaa sanaa kuulunut. Ihan mieluinen ajatus siis :)

    - ensihoitaja

    VastaaPoista